Aleksandra Kollontai

1872–1952


Aleksandra Kollontai

Työssänne joudutte usein kohtaamaan vastaväitteitä, että naisen asemaa ja elinehtoja on mahdoton muuttaa. Teille sanotaan, että nämä ehdot johtuvat sukupuolen erikoispiirteistä. Kun te taistelette naisten eriarvoisuutta vastaan, kun tahdotte vapauttaa heidät nykyisen perheen taakasta, kun pyritte tasoittamaan sukupuolten oikeuksia, teille esitetään vanhat mutta aina toistetut johtopäätökset: naisen oikeudettomuus ja tasa-arvon puute ovat muuttumattomat jo siitäkin syystä, että historia on ne pyhittänyt, nainen on aina ollut riippuvainen ja mieheen nähden alistetussa asemassa ja tulee aina olemaankin. »Niin elivät esivanhempamme ja niin tulevat elämään lapsenlapsemmekin.»
Paras vastaväite näihin johtopäätöksiin on historia itse, ihmisyhteisön kehityshistoria, tutustuminen menneisyyden faktoihin ja siihen millaista oli todellisuudessa. Kun tutustutte vuosituhansien takaisiin oloihin, vakuututte siitä, että nainen ei aina ole ollut eriarvoinen ja miehen orjuuttama ja että on ollut aikoja, jolloin naista on pidetty täysin miehen vertaisena. Joinakin aikoina nainen on tietyssä suhteessa tunnustettu johtajaksikin. Tutustuttuanne lähemmin naisen muodonmuutoksiin yhteiskunnan eri kehitysvaiheissa vakuututte selvästi ja havainnollisesti siitä, että naisten nykyinen oikeudettomuus, itsenäisyyden puute, perhe- ja yhteiskunnallisten oikeuksien puuttuminen eivät suinkaan johdu naisen erityisistä luontaisista ominaisuuksista eivätkä siitä, että hänen älynsä olisi laadultaan heikompi kuin miehen äly. Oikeudettomuuden, riippuvuuden ja tasa-arvottomuuden todellinen syy ei ole naisen luontaiset ominaisuudet, vaan sen työn luonne joka hänen osalleen yhteiskunnassa tulee.
— Aleksandra Kollontai: Naisen asema taloudellisessa yhteiskuntakehityksessä (1921)


Teoksia:

Naisen asema taloudellisessa yhteiskuntakehityksessä (1921)
Puhe Kominternin III kongressissa (1921)